Monet tutustuvat Microsoftin Office-pakettiin koulussa tai viimeistään töissä. Monia aloja opiskellessa on helpottavaa hankkia Office-paketti omalle läppärille, jotta kaikilla opiskelijoilla ja opettajilla olisi käytössään samat ohjelmat. Esimerkiksi viimeistään opinnäytetyötä tehdessä useimmat haluavat käyttöönsä nimenomaan Word-ohjelman eikä mitään sitä huonompia kopioita. Wordilla tehtäviin töihin löytyy opinnäytetyöohjeet helpoiten ja Wordilla pystyy tekemään kunnolliset sisällysluettelot ja alaviitteet. Jos töissä tottuu käyttämään Microsoft Officea, voivat kaikki muut vastaavat ohjelmistot tuntua kankeilta kotioloissa. Vaikka ihmisellä riittää aivokapasiteettia, on elämä silti tarpeeksi stressaavaa muutenkin kuin että joutuisi koko ajan opettelemaan eri tietokoneohjelmia ja vaihtelemaan niiden välillä.

Microsoft Office -paketin hankkiminen OneDriven mukana

Ihmisille on tärkeää saada valokuvat talteen ja Microsoftin OneDrive on ehkä luotettavin ja kätevin pilvipalvelu. OneDriven voi saada käyttöönsä ilmaiseksi, jos kapasiteetiksi riittää OneDrive Basic 5 Gt. Jos on valmis maksamaan 2 euroa kuukaudessa, saa käyttöönsä OneDrive 100 Gt -paketin paljon suuremmalla tallennustilalla. OneDrive 100 Gt -paketilla saa säilöön jo suuren määrän valokuvia ja asiakirjoja. Sinne voi säilöä myös muun muassa opinnäytetyön ja siihen liittyvät muistiinpanot, jotta ne eivät olisi tallessa vain läppärillä, josta ne voivat kadota tietokoneen vioittuessa.

Moni kuitenkin haluaa saada kaikki digitaalisessa muodossa olevat valokuvansa talteen yhteen paikkaan ja siksi monet suosivatkin Office 365 Personal -pakettia, jossa on tallennustilaa tuhannen gigatavun eli yhden teratavun verran. Office 365 Personal -paketin mukana saa OneDriven Premium-ominaisuudet, joista tärkeimmäksi koettaneen Office-paketin saaminen käyttöönsä kotikoneelleen. Tuhannen gigatavun pilvipalvelusta ja Office-paketin käyttömahdollisuudesta tarvitsee maksaa 69 € vuodessa. Voi myös maksaa 7 € kuukaudessa.

Perheet voivat hankkia yhdessä Office 365 Home -paketin, jolla OneDriveen tallennustilaa saa yhteensä 6 teratavua eli 1 000 Gt kuudelle käyttäjälle. Lisäksi kaikki voivat ladata Office-paketin usealle läppärille ja kännykälle.

Opiskelijan Office-paketti

Office 365 Education -ohjelmistopaketti on ilmainen kouluille ja opiskelijoille. Usein se neuvotaankin automaattisesti lataamaan omalle läppärille, jotta opiskelu olisi mahdollista. Tällä tavalla ihmiset sitoutetaan Officen käyttäjiksi jo nuorina ja tämän vuoksi myös työelämässä on kätevintä käyttää Officea, jonka kaikki tuntevat parhaiten.